Pohdiskelua muutosohjelmasta lasten ja nuorten hyvinvoinnin kannalta

Kirjoittaja:

Julkaistu:

Kategoria:

Kaupunkimme ylivoimaisesti suurin toimiala on hyvinvoinnin palvelualue, joka turvaa lapsille ja nuorille varhaiskasvatuksen, perusopetuksen, sekä kuntalaisille hyvinvointiin liittyvät palvelut

Koulutus ja sivistys ovat tulevaisuuden tekoja lapsille ja nuorille ja onneksi lailla säädettyjä.

Säästöpaineita on, mutta ei hinnalla, millä hyvänsä. Velkaa ei voida lisätä, rahaa on löydyttävä opetuksen ja varhaiskasvatuksen toteuttamiseen. Heinolassa on valmistelu muutosohjelmaa, jossa perusperiaatteet ja aikataulu sovitaan kesäkuun valtuustossa, kaupunginhallitus antaa ohjeet talousarvion valmisteluun syksylle. Perusta on selkeä, yhteisesti valmistelut.

Kaupunkimme voisi antaa lapsille ja nuorille kasvutakuun, tarvitsemme koulutusta ja osaamista, pitkäjännitteistä sitoutumista oppimiseen, joka on kaiken perusta, myös elinvoimalle.  Ratkaisu talouden tasapainottamisessa ei ole leikkaaminen. On löydettävä ratkaisut, joiden avulla turvaamme laadukkaan opetuksen kaikille lapsille ja nuorille. Kaupungissamme on yli 60-vuotiaita 47 %, lapsia ja työikäisiä loput. Lapsien määrä laskee vuoteen 2030, joten joudumme tekemään päätöksiä palveluverkkoon, kouluihin. Mutta juustohöylä ei ole ratkaisu, vaan päättäjien on pystyttävä parempaan.

On hyvä muistaa, että lapsuus ja nuoruus ovat aikaa, jolloin rakennetaan perusta ihmisenä olemisen taidoille, oppimisille, perustiedoille, siis sivistykselle. Sosiaaliset suhteet, vuorovaikutus, hyvä koulutus ovat oikeus. Tasa-arvo on turvattava. Uskon vahvasti varhaiskasvatuksen merkitykseen ja varhaiskasvatuksen maksuttomuus tulee olla tavoite. Oppivelvollisuus kestää 12 vuotta ja se turvaa laajan yleissivistyksen, kansalaistaidot sekä mahdollisuudet jatko-opintoihin. Kouluympäristössä kasvetaan myös osaksi kouluyhteisöä. Meillä Suomessa on maksuton perusopetus, oppimisen ja koulunkäynnin tuki ja tarpeenmukaiset oppimateriaalit sekä oppilashuollon tuki, nämä onneksi lailla turvattu.

Mitä sitten tehdä, kun säästöpaineisiin on vastattava?
Kouluverkkokysymys nousee taas esille. Meillä on hyviä oppimisympäristöjä, kouluja, joille löytyy puolustajia. Päätöksien tueksi on saatava tarkat yksikkökohtaiset kustannusvertailut, on tehtävä tueksi lapsivaikutusten arviointi, jossa huomioidaan sekä varhaiskasvatuksen, esiopetuksen sekä perusopetuksen näkökulma, jokaiselle lapselle. Perheitä, opettajia on kuunneltava. Lapsiakin on kuunneltava. Lasten turvallinen koulutie on tärkeä. Pieni koululainen ei kävele pitkiä matkoja ja kaikilla vanhemmilla ei ole mahdollisuutta kuljettaa lapsia kouluun. Lapsivaikutusten arviointi on onneksi kouluverkkouudistuksessa lakisääteinen tehtävä. Lapsen oikeuksia tai hyvinvointia ei saa vaarantaa. Päättäjinä emme saa miettiä vain tila tai talousasioita, vaan lapsia, nuoria.

Kun oppiminen on pääasia, on oppimisympäristöt oltava sopivia kaikille ryhmille, myös erityisen tuen, pienryhmien ja varhaiskasvatuksen näkökulmasta. Lasten hyvinvointi on keskeisin tavoite, sosiaaliset suhteet, yhteisöllisyys, kaverit, myös kiusaamisen ehkäisy. Näihin kaikkiin saamme vastauksia päätöksenteon tueksi, Poliittiset päätökset eivät ole yksioikoisia, vaan vaativat tarkkaa selvitystä, avoimuutta ja keskusteluja. Kaupunkimme kasvutakuu vaatii ratkaisuja, joissa katsomme pitkälle.

Pirjo Riikonen, sd
kaupunginvaltuutettu
kasvatus- ja opetuslautakunnan puheenjohtaja

Mielipidekirjoitus Itä-Hämeessä 6.6.2026